Hyvää Irenen päivää! En minä ihan heti alkuvuodesta tänne ehtinytkään palata. Mutta nyt pitkästä aikaa olen taas linjoilla.
Olen tässä talven aikana pohtinut tämän blogin ideaa. Minua ei kiinnosta pelkkä minimalismi ja tavaroiden pyörittely, ja niinpä päätin uudistaa aihepiiriä taas vaihteeksi. Ehkäpä se poikisi tänne enemmän tekstiä tulevaisuudessa.
Kestävä kehitys ja erityisesti kohtuullisuus on jo pitkään ollut mielenkiinnon kohteenani. Moni postaus on jo sivunnutkin tätä aihetta. Miten elää hyvää elämää sopusoinnussa ympäristön kanssa? Siinäpä riittää pohtimista taas joksikin aikaa!
Kohtuullisuus
Liikaa tai liian vähän melkein mitä tahansa voi olla haitallista ihmiselle. Ruokaa, liikuntaa, unta, tavaraa, työtä, vapaa-aikaa, nautintoja, you name it. Tasapaino pitäisi löytyä jostain ääripäiden väliltä. Kohtuullisuus on tähän vastaus. Kohtuullisuus on avain paitsi ihmisen, myös ympäristön hyvinvointiin.
Kohtuullisuus kysyy, mikä riittää. Mikä on tarpeeksi, mikä liikaa? Ympäristön kannalta kulutuksen tulisi pysyä kohtuuden rajoissa. Luonnonvaroja ei ole loputtomasti. Mitkä ovat oikeita tarpeita, ja mitkä vain alati vaihtuvia mielihaluja?
Yltäkylläisessä maailmassa tasapainon löytäminen ei ole helppoa. Siihen kuitenkin pyrin. Uskon, että kohtuullisuus elämässä mahdollistaa sekä ihmisen itsensä, että ympäristön hyvinvoinnin. Tässä minimalismiblogissa olen toki ennenkin pohtinut näitä teemoja, mutta nyt nostan kestävän kehityksen ja kohtuullisuuden koko blogin ydinteemaksi.
En väitä olevani täydellinen malliesimerkki kestävästä elämäntavasta, en todellakaan. Rinna Saramäki kuvaa tätä osuvasti uudessa kirjassaan:
Aukaistessaan suunsa ilmastoaiheesta voi kokea joutuvansa kuin suurennuslasin alle. Voiko sanoa mitään, kun kerran söi avokadon ja osti t-paidan uutena? Totta kai voi. Ilmastokeskusteluun saa osallistua, vaikka oma elämäntapa olisi keskimääräinen. Tähtäimessähän on, että kaikki päästöt saadaan laskemaan, ei vain täydellisesti hiilijalanjälkensä minimoimiseen keskittyvien.
Rinna Saramäki (2020): 250 ilmastotekoa, joilla pelastat maailman. Otava.
Haluan elää kohtuullisen kestävää elämää. Joissakin asioissa olen pidemmällä, ja joissakin asioissa en niinkään. Opin koko ajan lisää ja pyrin pienentämään hiilijalanjälkeäni pienin askelin.
En koe ahdistusta ympäristön tilasta, enkä ruoski itseäni ympäristön kannalta huonoista valinnoista. Mielestäni se tie ei kanna pitkälle. Sen sijaan saan iloa ja voimaudun pienistä teoista ympäristön hyväksi: liikkumisesta omin lihasvoimin, kierrätyksestä, kulutuksen vähentämisestä, kasvisruokien lisäämisestä ruokavalioon… Näitä pieniä tekoja on paljon.
Lähestyn koko aihetta mieluiten siitä näkökulmasta, mitä hyvää kestävä elämäntapa tuo mukanaan, enkä suinkaan siitä, mistä joudun luopumaan. Kun elän arvojeni mukaan, voin hyvin.
Ja se uusi iso projekti on..?
Minut on hyväksytty jatko-opiskelijaksi Lapin yliopistoon. Alan siis tehdä väitöskirjaa. Olen aloittanut tämän projektin jo viime kesänä, mutta nyt kun tästä tulee virallista, uskallan julkistaa asian. Jatko-opintoni alkavat elokuussa, mutta työskentelen asian parissa pikkuhiljaa jo nyt.
Väitöskirjani aiheena on ympäristö- ja kestävyyskasvatus kouluissa. Aihe on siis lähellä tämän blogin teemaa. Tarkoituksenani on muun bloggaamisen ohella pitää julkista väitöspäiväkirjaa. En osaa vielä yhtään ennustaa postaustahtia, joten en lupaa siitä mitään. Toivon kyllä, että minulla olisi aikaa kirjoittaa jatkossa taas useammin.
Edessä on monen vuoden projekti. Lähden kohti uutta uteliaana ja avoimin mielin. Tervetuloa mukaan seuraamaan matkaa!