Osa-aikatyö – uhka vai mahdollisuus?

Osa-aikatyö – uhka vai mahdollisuus?

Teen tällä hetkellä osa-aikatyötä. Työviikkoni kestää neljä päivää, tiistait ovat vapaapäiviä (siksi tämä blogi päivittyy tiistaisin 😉 ). Työaikani on noin 70 % täydestä työajasta. Ja kyllä, myös palkka on vain noin 70 % täydestä palkasta. Mutta kannattaako osa-aikatyö?

Halusin itse lyhentää työaikaani kuopuksen aloittaessa koulun. Tein osa-aikatyötä myös keskimmäisen lapseni ensimmäisen kouluvuoden ajan. Tällä kertaa toiveenani on tehdä lyhennettyä työaikaa ainakin kaksi vuotta.

Ratkaisuni on herättänyt ihmisissä sekä ihailua, että kummastelua. Päätinkin pohtia osa-aikatyön plussia ja miinuksia sekä perustella näin valintaani.

Osa-aikatyön plussat

  • vähemmän stressiä
  • enemmän aikaa perheelle
  • enemmän aikaa itselle
  • enemmän vapautta!

Työni luokanopettajana on ajoittain varsin hektistä ja stressaavaa. Mielelläni siis hyödynnän mahdollisuuden höllätä vähän, erityisesti tässä elämäntilanteessa kun lapset ovat vielä aika pieniä. Koululaisia jo, mutta vielä siinä iässä, että iloitsevat äidin läsnäolosta kotona.

Olen käyttänyt osa-aikaisuuden suoman lisäajan osittain itseni kehittämiseen eli opiskeluun. Edellisellä kerralla ollessani osa-aikatyössä opiskelin terveystiedon aineenopettajan pätevyyden. Jo se itsessään nostaa luokanopettajan palkkaa, joten sijoitus tulee takaisin pikkuhiljaa.

Tällä kertaa opiskelen coaching- ja valmennustaitojen peruskoulutusta Lapin kesäyliopistossa. Se ei samalla tavoin tuo minulle suoraan palkankorotusta. Uskon kuitenkin, että itseni kehittäminen ja opiskelu on aina kannattavaa tavalla tai toisella.

Vapaapäivä!

Osa-aikatyön miinukset

  • vähemmän palkkaa
  • vähemmän eläkekertymää

Pienempi työmäärä tarkoittaa tietenkin pienempää palkkaa. Ja siksi ihmiset usein kummastelevat, miksi joku haluaa vapaaehtoisesti tehdä osa-aikatyötä. Ja näin vapaaehtoisesti pienentää omaa palkkaansa! Eihän siinä ole järkeä! Josta päästäänkin seuraavaan kysymykseen:

”Miten sulla on siihen varaa?”

Itse en ole tätä kysymystä suoraan keneltäkään kuullut, mutta rivien välistä se on aistittavissa. ”Kylläpä sinä oot nyt panostanu tähän lapsesi koulualoitukseen…” tai ”Sullahan on niin omatoimiset lapset että kyllä ne pärjää!” Tällaisia kommentteja olen kuullut.

Suomessa kokoaikatyön tekeminen on normi ja siitä poikkeaminen herättää kummastelua. Ei tarvitse mennä kuin Ruotsiin, niin ratkaisu ymmärretään paljon paremmin.

Kyllä, palkka on pienempi, tietenkin. Mutta niin on veroprosenttikin. Ja oikeasti, olen ollut opiskelija ja kotiäiti ja olen tullut toimeen. Osa-aikaisenakin työntekijänä minulla on tuloja moninkertaisesti enemmän kuin ollessani kotihoidontuella.

Tulojen noustessa myös menot tuppaavat nousemaan. Saavutetuista eduista voi olla vaikea luopua. Tarkastelemalla kriittisesti menoja, voin huomata tulleeni ennen toimeen vähemmälläkin. Pitää siis vain palata kulutustottumuksissa hieman taaksepäin.

Itse asiassa olen hiljattain perustanut itselleni säästötilin. Kyllä pienistäkin tuloista voi säästää. Palaan tähän joskus myöhemmin omana aiheenaan.

Mistä lisätuloja osa-aikaisuuden rahoittamiseksi?

Kannattaa ottaa selvää, onko oikeutettu saamaan jotain tukea osa-aikaisuuden aikana.

Kuopukseni aloitti syksyllä koulun. Jokaisella eka- tai tokaluokkalaisen vanhemmalla on oikeus tehdä lyhennettyä työaikaa. Kela maksaa ansionmenetyksen korvaamiseksi pientä osittaista hoitorahaa. Täältä saat lisätietoja osittaisesta hoitorahasta.

Itselleni toimiva ratkaisu on ollut hyödyntää lisääntynyt vapaa-aika lisätulojen hankkimiseen, kuten jo edellä mainitsin. Muita lisätulojen hankkimiskeinoja voisi olla vaikkapa turhien tavaroiden myyminen. Samalla kotikin siistiytyy.

Lopuksi: on hienoa, jos voi itse valita, milloin vähentää työaikaansa ja milloin on valmis palaamaan kokoaikatyöhön. Jos osa-aikatyö ei ole oma valinta, tilanne on tietenkin täysin eri. Ideaalitilanteessa työelämä joustaa työntekijän tarpeen mukaan suuntaan ja toiseen.


Back to Top