Luin viikonloppuna uutisen, jonka mukaan lasten saanti opiskeluaikana on yleistynyt viime aikoina. Koska opiskeluajat ovat pidentyneet, tuntuu luonnolliselta, että niiden aikana saadaan myös enemmän lapsia. Ilahduin uutisesta, koska mieleen palautuivat omat kokemukset opiskelujen ja äitiyden yhdistämisestä. Eli kannattaako mielestäni yhdistää opiskelut ja vauva-arki? Todellakin kannattaa 🙂
Sain esikoiseni 23-vuotiaana. Minulla oli jo ammattikorkeakoulututkinto suoritettuna (sosionomi AMK) ja olin ollut työelämässäkin jo puolitoista vuotta. Siinä mielessä tilanteeni oli hieman erilainen, kuin pelkästään opiskelleella äidillä. Sain ihan hyvän suuruista äitiyspäivärahaa, koska olin jo ollut töissä.
Aloitin luokanopettajaopinnot poikamme ollessa vuoden ikäinen. Myös mieheni opiskeli tuolloin toista korkeakoulututkintoaan. Koska hänen opintonsa vaativat vähemmän läsnäoloa kuin minun opintoni, hän jäi kotiin hoitamaan vuoden ikäistä poikaamme. Toki hänkin kävi yliopistolla toisinaan, jos minun opintoni sen sallivat.
Mieheni oli päävastuussa esikoisemme hoidosta lopulta kahden vuoden ajan, ja sinä aikana minä suoritin lähes kaikki läsnäoloa vaativat opintoni. Hieman ennen esikoisen kolmevuotispäivää saimme toisen lapsemme. Koska edellisestä äitiyspäivärahakaudesta oli aikaa alle kolme vuotta, sain samansuuruista äitiyspäivärahaa kuin ensimmäisellä kerralla, vaikka en ollut ollut välillä töissä.
Jatkoimme molemmat opiskeluja kahden lapsen vanhempina. Minä tein tuolloin gradua. Onneksi kaikki lapsemme ovat olleet varsin rauhallisia vauvoja. Keskimmäinen lapseni oli yliopistolla graduseminaarissa ensimmäisen kerran jo kolmen viikon ikäisenä. Hänen akateeminen uransa alkoi siis hyvin varhain!
Gradu tuli tehtyä noin puolentoista vuoden aikana. Samalla suoritin muutamia muitakin opintoja, jotka eivät vaatineet paljon läsnäoloa. Kun minä olin päävastuussa lapsista, pääsi mieskin tehokkaammin edistämään opintojaan.
Opintojeni ollessa loppusuoralla aloimme odottaa vielä kuopustakin. Yhden harjoittelun jouduin vielä loppuvaiheessa tekemään, ja siksi ajaksi saimme kunnalta hoitajan kotiin seitsemän viikon ajaksi (mies teki siinä vaiheessa opintojen lisäksi osa-aikatyötä). Perhepäivähoitaja tuli työskentelemään kotiimme, koska tuolloin oli kevät ja päivähoitopaikat tiukassa. Järjestely sopi meille mainiosti.
Valmistuin luokanopettajaksi kesäkuussa 2011 ja kuopus syntyi saman vuoden syyskuussa. Olin silloin 28-vuotias. Kieltämättä huokaisin syvään helpotuksesta, kun paperit sain ja tajusin, että nyt ei tarvitse jaksaa mitään muuta, kuin kotiarkea. Olin kotiäitinä kolmen lapsemme kanssa vielä siihen saakka, kunnes kuopus täytti kolme vuotta. Sen jälkeen olen ollut töissä koko ajan. Koska lapsiluku on täynnä, ei taukoja työelämään ole enää näköpiirissä.
Tämä ajoitus lasten saamiseen oli meidän perheellemme aivan täydellinen. Ei se tietenkään kaikille sovi, mutta meille se sopi erinomaisesti.
Miten lasten saaminen opiskeluaikana onnistui taloudellisesti?
Tulomme koostuivat pienistä puroista lastemme ollessa pieniä. Myös menot olivat pieniä, joten yhdistelmä onnistui. Asuimme vuokralla pienissä asunnoissa, eikä meillä ollut yhtään velkaa. Emme matkustelleet ulkomailla ja kotimaassakin vain sukulaisten ja ystävien nurkissa 🙂
Työhistoriani ansiosta sain joka äitiyslomalla tulojen mukaan määräytynyttä äitiyspäivärahaa. Ihan minimillä ei siis menty. Koska lasten ikäerot jäivät alle kolmeen vuoteen, tämä oli mahdollista, vaikka olin palkkatöissä siis vain ennen tuota ensimmäistä äitiyspäivärahaa.
Mies sai kotihoidon tukea esikoisesta kahden vuoden ajan. Lisäksi me molemmat saimme opintotukea. Keskimmäisen ja kuopuksen kohdalla kotihoidon tukea sain minä. Katsoin kelan sivulta, ja opintotukea ja kotihoidon tukea voi saada edelleen yhtäaikaa, kunhan opintotuen tuloraja ei ylity.
Välillä teimme satunnaisia työkeikkoja, lähinnä kesällä ja vuorotellen toisen ollessa lapsen tai lasten kanssa kotona. Minä tein esikoisen ja keskimmäisen lapsen välissä joitakin kesäsijaisuuksia lastentarhanopettajana päiväkodeissa. Miehellä oli myös erilaisia kesätöitä.
Ennen kuopuksen syntymää mieheni alkoi siirtyä jo vakituisemmin työelämään. Sai hän silti myös opinnot valmiiksi, hieman minua myöhemmin. Vakituisen työpaikan me molemmat saimme kuopuksen ollessa noin 9 kuukauden ikäinen, tosin minä jäin suoraan kotihoidon tuelle silti ja menin töihin vasta lähes kaksi vuotta myöhemmin.
Vakityöpaikka odottamassa antoi turvaa viimeisiin kotiäitivuosiin. En silti kokenut mitään kiirettä päästä töihin, sillä tiesin, että tämä oli viimeinen mahdollisuuteni olla lasten kanssa kotona. Olimme tottuneet elämään pienillä tuloilla, joten muutos tulotasossa ei ollut iso. Pienet tulot, pienet menot.
Hyvät puolet vanhemmuuden ja opintojen yhdistämisessä
Vanhemmuus pakottaa tehokkaaksi opiskelijaksi. Opintoja tehdään silloin, kun siihen tarjoutuu mahdollisuus, ei silloin kun siltä tuntuu. Tästä syystä opinnot etenivät vauhdikkaasti. Minä valmistuin kasvatustieteen maisteriksi neljässä vuodessa: paljon nopeammin kuin moni lapseton opiskelutoverini.
Opinnot ovat ihanaa vastapainoa lapsiperhearjelle ja päinvastoin. Opiskelu, ainakin yliopistossa, joustaa paljon enemmän kuin työelämä. Kaksi vanhinta lastamme olivat usein mukana yliopistolla, mutta yritäpä viedä vauva työpaikalle!
Niin ihanaa kuin arki lasten kanssa onkin, on se ajoittain myös varsin puuduttavaa. Uskon, että juuri siksi jaksoimme molemmat olla paljon lasten kanssa, kun meillä molemmilla oli myös muuta ajateltavaa. Välillä vaihdoimme lennosta lastenhoitovuoroa. Kumpikin tiesi, millaista on olla kotona ja sieltä poissa.
Nykyinen malli, jossa ollaan jyrkästi joko töissä tai kotona, ei sovi kaikille eikä ole mielestäni riittävän joustava. Siksi opiskeluaikana lasten saaminen voi olla hyvä vaihtoehto: voit olla lapsen kanssa kotona, mutta samalla tehdä elämässä muutakin. Erityisesti jos molemmat vanhemmat ovat vielä opiskelijoita, on helpompi sovitella kummankin menot yhteen.
Ensisynnyttäjien keski-ikä on jatkuvasti noussut. Samalla myös lasten saanti vaikeutuu. Varsinkin naisilla hedelmällisyys alkaa tietyssä iässä laskea. Nuorena raskaus onnistuu helpommin ja palautuminen synnytyksestä on nopeampaa kuin vanhemmalla iällä. Nuorena ne yövalvomisetkin jaksaa paremmin.
Itse esimerkiksi en välttämättä saisi lapsia enää ollenkaan tässä kypsässä 37 vuoden iässä. Minulle sanottiin jo keskimmäistä odottaessani, että on ihme että olen tullut raskaaksi. Ja onneksi se ihme tapahtui vielä kolmannenkin kerran 🙂
Minulla on aina ollut epäsäännöllinen kuukautiskierto. Syy selvisi vasta kolmekymppisenä, kun sain kuulla että minulla on munasarjojen monirakkulaoireyhtymä eli PCO. Onneksi olin jo kolmen lapsen äiti kuullessani asiasta: PCO kun saattaa aiheuttaa myös lapsettomuutta.
Meille oli siis ehdottomasti aivan täydellinen ratkaisu saada lapsia jo opiskeluaikana. Ainoa huono puoli taisi olla se, ettemme juurikaan ehtineet opiskelijarientoihin 🙂 Tosin niitäkin saatiin kokea silloin ensimmäisen korkeakoulututkinnon aikaan parikymppisinä. Joten ehkä se riitti ja riennot olisivat olleet vähempänä jo muutenkin.
Mitä vauva tarvitsee?
Jotta tämä kirjoitus liittyisi edes jollain tavalla minimalismiin, ajattelin pohtia lisäksi, mitä tarvikkeita vauva tarvitsee. Ja vastauksen voit jo arvatakin: varsin vähän mitään tavaraa. Äitiyspakkauksella pääsee jo pitkälle. Jokin kuljetusväline (vaunut, kantoliina tai molemmat) ja turvakaukalo on hyvä olla, mutta siinäpä ne suurimmat hankinnat ovat. Ja varsinkin vaunuja löytää hyvin käytettynä.
Raskaana oleva nainen saattaa pesänrakennusvimmoissaan kyllä hankkia tulevalle jälkikasvulle yhtä jos toistakin. Pahinta vimmaa voi tyydyttää kiertelemällä kirppareita. Vauvan vaatteita on saatavilla todella paljon käytettynä: eiväthän ne ehdi käytössä kulua. Lisäksi varsinkin esikoisen saavia vanhempia muistetaan paljon myös lahjoilla.
Pinnasänky meillä on ollut, mutta siinä on vauvan ensi kuukausien ajan lähinnä säilytetty tavaroita. Tai no esikoisen kohdalla jaksoin ensimmäiset kolme viikkoa nostella häntä yöllä pinnasängystä pois ja sinne takaisin. Sen jälkeen väsähdin ja luovutin ja kaikki kolme vauvaamme ovat nukkuneet vieressäni.
Pinnasänkyä on alettu tarvita vasta, kun vauva on oppinut vähän liikkumaan. Kuopuksen kohdalla taidettiin sitä paitsi siirtyä suoraan lasten jatkettavaan sänkyyn, joka oli sivuvaununa meidän sänkymme kyljessä kiinni.
Hoitopöytää meillä ei ole koskaan ollut. Hyvin on pärjätty ilmankin. Meillä oli hoitoalusta, joka oli pyykkikoneen päällä. Lisäksi hankimme esikoista varten kestovaippoja, joita sitten käytimmekin kaikilla lapsilla kertakäyttövaippojen lisäksi.
Kun nyt katselen valokuvia siltä ajalta, kun lapset olivat pieniä, olen monesti ajatellut, että olisinpa kuullut KonMarista jo aiemmin! Meillä oli ennen jatkuvasti liikaa tavaraa ja ajoittain stressasin siivoamisesta. Tavaran karsiminen jo ennen esikoisen syntymää olisi kyllä auttanut. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan!
Vauva tarvitsee ennen kaikkea vanhempiensa läsnäoloa ja hellää hoivaa. Ei omakotitaloa, pihaa tai omaa huonetta. Suuren talon (ja talolainan) ehtii halutessaan hankkia myöhemminkin.
Myös imetys säästää valtavasti rahaa. Koska olen imettänyt jokaista vauvaa yli vuoden ikään saakka, emme ole tarvinneet tuttipullojakaan. En ole ollenkaan perehtynyt äidinmaidonvastikkeisiin tai siihen, mitä niitä varten tarvitaan. Esikoisella oli sentään tutti, tytöillämme ei ollut niitäkään kun he eivät tuttia koskaan huolineet.
Minulle ajatus siitä, että oman maailman pitäisi olla jotenkin valmis ennen vauvan tuloa, on täysin vieras. Eli että ensin pitäisi olla koulutus, vakityö ja talo. Ei maailma ole koskaan valmis. Ei lapsi ole uusi projekti, vaan perheenjäsen, jonka halusin mukaan elämäämme mahdollisimman aikaisin. Enkä ole katunut ajoitusta hetkeäkään. Tämä sopi juuri meille.
Toki jokaisen kannattaa pohtia, mikä itselle parhaiten sopii. Osa meistä ei halua lapsia ollenkaan, ja onneksi sekin vaihtoehto on olemassa. Mutta nuoret ihmiset, jotka pohditte lasten hankkimista: älkää vatvoko asiaa liian kauan!
Minulle vanhemmuus on parasta, mitä elämässä voi tapahtua. Siihen kasvaa ja sopeutuu kyllä, vaikka ei mikään kasvu ole koskaan pelkästään helppoa ja vaivatonta. Ei elämän kuulukaan olla vain helppoa ja vaivatonta.
Tämä mietelause luki eräässä kortissani, jonka sain valmistuessani ylioppilaaksi:
En toivo sinulle elämää jossa ei ole vaivaa ja haasteita. Sen sijaan toivon, ettei elämäsi valu tyhjiin. Toivon sinulle kätten ja sydämen voimaa.
Onnea kaikille tänä keväänä opintonsa päättäville sekä tuoreille vanhemmille!