Blogissa on ollut todella pitkään hiljaista. Ensin vietin kesälomaa, sitten tapahtui jotain yllättävää ja hyvin surullista ja lopulta paluu kokoaikatyöhön vei minulta ajan, jonka ennen käytin blogiini. Lisäksi uusi projekti, jota aloittelen, on vienyt viimeisetkin vähäisen vapaa-aikani rippeet.
Elokuussa menetin rakkaan isäni täysin yllättäen. Läheisen kuolema on pysäyttävä kokemus. Hetken kaikki muu elämä kulki kuin hidastettuna ja elettiin vain yksi hetki ja päivä kerrallaan. Kaikesta huolimatta elämä jatkuu. Menetys tuntuu edelleen kipeältä ja epätodelliselta, mutta eteenpäin mennään silti. Me tänne jääneet pidämme toisistamme huolta.
Kulunut syksy on ollut kummallisin ikinä, kuten koko tämä vuosi 2020. Lopulta korona iski myös tänne Sodankylään ja heitti minutkin taas etätöihin ja pysäytti kaiken vapaa-ajan toiminnan. Ei ole menoja, ei harrastuksia, ei ystävien tapaamista, ei illanviettoja; ei oikein mitään, mitä odottaa.
Harmaata marraskuista arkea on. On perhe, jonka kanssa elää. On ihan tavallista, hyvää elämää. Aamupuuroa, etäkoulua, pyykkäystä, ruoan laittoa, iltakävelyitä koirien kanssa. Onni löytyy arjesta, niinkuin MLL:n vanha mainoslause kuuluu.
Tämä blogi tuli mieleeni, kun huomasin, että minimalismi.fi -blogia pitävä Teemu Kunto mainitsee minun blogini edelleen lukemista -listallaan. Eli tänne ehkä yhä eksyy minimalismista kiinnostuneita lukijoita. Halusin kertoa, miksi postaukset ovat yhtäkkiä päättyneet.
Minimalismin suhteen minulla ei ole ollut oikein kirjoitettavaakaan. Meidän kotimme on riittävän hyvässä järjestyksessä ja olen edelleen tyytyväinen tavaran määrään. Olen keskittynyt viime aikoina aivan muihin asioihin, kuin tavaroihin.
Olen mielessäni pyöritellyt myös blogin aiheen vaihtoa. En missään tapauksessa aio lopettaa bloggaamista. Aikaa blogille ei juuri nyt ole ollut, mutta kyllä kirjoittamisen aika vielä tulee. Lupaan julkaista suunnitelmani uudesta projektista viimeistään ensi vuoden alkupuolella.
Elämänsä voi ja saa elää juuri niinkuin haluaa. Mikä tahansa on mahdollista juuri sinulle, kun vain tartut toimeen ja aloitat. Aina ei voi onnistua, mutta ainakaan ei pääse sanomaan, ettei edes yrittänyt.
Maarit Feldt-Ranta sanoi elämänsä lopulla aivan huikean hienon ajatuksen: Jonain päivänä kuolen, mutta kaikkina muina päivinä elän. (Lähde: yle.fi) Lisäksi hän esitti toiveen, että ihmiset pitäisivät huolta läheisistään, ja nauttisivat jokaisesta päivästä.
Näin olen päättänyt tehdä. Ympärilläni oleva tavara on toisarvoista. Ihmiset ja elämä itsessään ovat tärkeitä. Pidetään huolta toisistamme ja muistetaan elää.
